Omatalo

Miksi Omatalo?

Talotoimittajan valintaan vaikuttaa moni asia. Asumisen tarpeisiin sopivan kodin toteutuminen on sinulle ja perheellesi kaikkein tärkeintä. Sen lisäksi sinun on hyvä pitää mielessäsi talotoimittajan luotettavuus ja kokemus, myyjätahon asiantuntevuus, rakentamisen helppous ja vaivattomuus sekä kokonaislaatu pitkälle tulevaisuuteen.


Omatalo on Suomen ostetuin. Jo yli 25 000 toimitettua taloa.







Mäntysaaret

Mäntysaarien viides Omatalo

Raisiolainen Mäntysaaren perhe on varmaan yksi Suomen innokkaimpia omakotirakentajia. Vastikään eläkkeelle jääneen isä-Timon johdolla he ovat käytännössä omin voimin rakentaneet jo viisi Omataloa.

Messuvoittaja

Parasta suunnittelua

Kymmenien tuhansien asuntomessuvieraiden mielipide vahvistaa, että Omatalon suunnittelu edustaa parasta suomalaista osaamista. Tampereen asuntomessujen-2012 yleisöäänestyksessä Omatalo menestyi loistavasti. Omatalo oli puurakenteisista messutaloista paras.

Vaivatonta Rakentamista

Vaivatonta Rakentamista

K-raudan ja Rautian Omatalomyyjät ovat tehtaan kouluttamia rakentamisen asiantuntijoita. Turvallinen ja luotettava asiointi on kodinrakentamisen ykkösasia. Säästät omaa aikaasi, vaivaa ja rahaa, sillä K-raudasta ja Rautiasta saat kaikki rakentamisessa tarvittavat palvelut ja tuotteet saman katon alta.

Sellainen talo kuin haluaa

Sellaisena kuin haluat

Omatalon monipuolisesta mallistosta löydät helposti omaan yksilölliseen makuusi sopivan kodin. Talomalleja on erilaisille tonteille ja erilaisiin asuinympäristöihin – kaupunkimiljööstä maaseutumaisemiin. Mallistomme monipuoliset ja kustannustehokkaat muuntelumahdollisuudet tarjoavat lisäyksilöllisyyttä Omatalosi rakentamiseen.

Menestynyt talotehdas

Menestynein talotehdas

Omatalo on Suomen tunnetuin talomerkki ja kokemusta teollisesta talovalmistuksesta on kertynyt yli 70 vuoden ajalta. Voimmekin sanoa, että rintamamiestalojen valmistushistoria löytyy Sonkajärveltä. Yrityksen toiminta alkoi Viipurin Kivennavalla vuonna 1939, kun puuseppä Tuomas Paavolainen polkaisi käyntiin teollisen talonrakentamisen.

Kokenut talorakentaja

Kokenein valmistaja

Jatkuvasti kasvava kiinnostus Omataloa kohtaan osoittaa sen, että olemme onnistuneet räätälöimään asiakkaillemme hyvin toimivia koteja. Tilaratkaisu sekä hinta-/laatusuhde ovatkin tärkeimmät talopaketin valintaan liittyvät ominaisuudet. Henkilöstömme sitoutuneisuus on asiakkaidemme etu, monien työntekijöiden työsuhde on kestänyt yli 30 vuotta.

Energitehokkuus, matalaenergiatalo

Energiatehokas

Malliston suunnittelussa lähtökohtana on energiatehokas asuminen. Siihen vaikuttavat oleellisesti esim. ikkunoiden sijoitus ja niiden koko. Uuden Omatalosi ainutlaatuinen energiatehokkuus perustuu yhteistyössä VTT:n kanssa suunniteltuihin rakenteisiin sekä energiaa säästävään talotekniikkaan. Energiatehokkuuden laatu varmistetaan tiiveysmittauksella.

Rakentaminen

Järkevintä rakentamista

Säästät huomattavia summia osallistumalla itse rakentamisen eri vaiheisiin. Omatalo on nopea ja vaivaton rakentaa verrattuna esim. paikalla rakentamiseen tai pre-cut-rakentamiseen. Mukana tulevat asennusohjeet selkeyttävät ja nopeuttavat omatoimirakentajan työaikaa. Omatalo on oikea valinta myös muuttovalmiista kodista unelmoivalle.

Asentaminen

Varmat asennukset

Omatalo-elementtien valmistus tapahtuu alusta loppuun kuivissa tehdastiloissa. Ikkunat ja ovet on asennettu elementteihin tehtaalla, samoin seinät on eristetty kuivissa sisätiloissa, eristeitä ei siis leikellä työmaalla. Tiiveysmittauksia suoritetaan myös tontilla asentamisen eri vaiheissa, näin varmistetaan että talosi on myös asennuksen osalta korkeatasoista Omatalo-laatua, ja täyttää energiataloudellisen asumisen kriteerit.

Laatu

Varmistettua laatua

Omatalo on turvallinen valinta, jonka laatu kestää vuosikymmeniä eteenpäin. Omatalo panostaa vahvasti laatuun, josta osoituksena ovat Omatalon Sonkajärven tehtaalle myönnetyt laatusertifioinnit. Kaikki Omatalot täyttävät ajanmukaiset rakentamisohjeet ja määräykset. Omatalon laadun takeena ovat sertifioidut laatujärjestelmät ja CE-merkintä.



Palveluita

Muuttovalmis rakentamispalvelu

Onko elämäntilanteesi kiireinen, mutta haluaisit uuteen kotiin? Ei hätää, saat meiltä talon vaikka muuttovalmiina, eikä sinun tarvitse uhrata aikaasi rakentamiseen. Rautaiset ammattilaiset rakentamiseen, remontointiin ja rakennuksenaikaiseen valvontaan. Seuraamme työn laatua ja pidämme kiinni tiukoista laatukriteereistä aikatauluista lipsumatta!

Tutustu rakennuspalveluun


Suunnittelupalvelu

Suunnittelupalvelu tarjoaa asiakaslähtöisen rakennussunnittelun. Suunnittelupalvelu perehtyy luonnosvaiheessa rakennuskohteeseen tutustumalla rakennuspaikkaan ja asiakkaan toiveisiin. Luonnokset kohteesta voidaan tehdä joko edustamistamme mallistoista tai rakentajan oman mallin ja idean pohjalta.

Tutustu suunnittelupalveluun


Omamyyjä
– Rakentajan paras palvelu

K-Rauta Rautapohjan tiliasiakkaana saat avuksesi henkilökohtaisen omamyyjän auttamaan ja tukemaan sinua kaikissa rakentamisen vaiheissa.

Tutustu OMAMYYJÄ-palveluun


Sisustuspalvelut

Sisustussuunnittelijan tekemä pintamateriaalisuunnitelma kuuluu aina talokauppaan. Meiltä saat myös sisustusneuvoja ja laajempaa sisustussuunnittelua.

Lue lisää sisustuspalvelusta


Keittiösuunnittelu

Teemme sinulle yksilöllisen kalustesuunnitelman. Rautapohjan Petra-näyttelystä löydät värit, materiaalit ja kalusteratkaisut.

Lue lisää keittiösuunnittelusta

OTA YHTEYTTÄ

Soita tai lähetä sähköpostia. Kysy vapaasti lisää tai sovitaan tapaaminen ja jutellaan lisää.

Vesa Savolainen
p. 0400 587 767
vesa.savolainen@talomyyntivesasavolainen.fi
Talomyynti Ylivieskan K-Raudassa

Jaa sivu K-Rauta